Helpot uuniruuat

Maukkaat kiusaukset, laatikot ja paistokset.

Uuniruokien vahvuus on vaivattomuudessa. Helpoimmillaan ainekset ladotaan muutamassa minuutissa vuokaan ja uuni hoitaa loput - näin helposti valmistuvat esimerkiksi monet kiusaukset. Myös tiskiä syntyy ihailtavan niukasti, kun ainekset voi sekoittaa suoraan vuokaansa. Jälkityötkin helpottuvat, kun vuoraat vuoan leivinpaperilla.

Koska kypsyminen vie hetken aikaa, ruokaa kannattaa valmistaa kerralla isompi määrä, esimerkiksi kaksi uunivuoallista. Näin nopeutat arjen ruokahuoltoa ja toisaalta sähköä säästyy, kun samalla kuumennuksella paistetaan uunintäydeltä syötävää. Kypsennysajan voit käyttää muuhun hyödylliseen, esimerkiksi ulkoiluun tai rentoutumiseen. Jos kaikkea ei tule syötyä kerralla tai lähipäivien aikana, voi loput uuniruuat mainiosti pakastaa. Vaivattomat laatikkoruuat ovat myös mitä mainiointa tarjottavaa vaikkapa talkooporukalle tai vieraille.

Älä unohda uuniruokia myöskään tähteiden hävittämisessä: esimerkiksi perunamuussin jämät uppoavat hyvin jauhelihapaistokseen.