Suolaiset piirakat

Pala herkullista piirakkaa, olkaa hyvät!

Piirakka on kätevä tapa tehdä kerralla tarjottavaa isommallekin porukalle. Perheen iltapalana pellillinenkin piirakkaa katoaa hetkessä. Jos ohje on liian suuri yhdelle tai kahdelle hengelle, pakasta valmiiksi leikatut annospalat sopivissa erissä. Näin saat pienellä vaivalla lämmitettyä aina uunituoretta piirakkaa. 

Vaihtele täytteitä sen mukaan, mitä kaapista löytyy. Piirakka on siis myös oiva tapa vähentää ruokahävikkiä. Tähteeksi jääneet keitetyt perunat raastettuna sopivat hyvin taikinan perustaksi, ja juustonkannikat sulavat täytteeseen kätevästi. Myös vähän nahistuneetkin vihannekset sopivat niin täytteeseen kuin pohjataikinaan.

Kun piirakkapalan kylkeen lisää reilun annoksen salaattia, on hyvä lounas tai iltapala valmis. 

Kevyempiä vaihtoehtoja 

Suolaisista piirakoista tulee helposti melkoisia rasvapommeja, jos kaikki täytteet ovat rasvaisimpia vaihtoehtoja. Tässä pari vinkkiä keventämiseen: 

  • Kevennä kasviksilla. Kasvisraasteet  tai -soseet tuovat mehevyyttä piirakkataikinoihin, jolloin rasvaa voi vähentää. Kasvissuikaleet ja -raasteet keventävät myös täytteitä ja tuovat samalla makua ja väriä.
  • Sydänmerkki-tuotteilla kevennät helposti! Käytä esimerkiksi kinkkupiirakkaan kinkusta, juustosta ja ruokakermasta tuotetta, jolla on Sydänmerkki.
  • Kasvisten ohella voit keventää pohjataikinaa korvaamalla osan rasvasta maitorahkalla. 
  • Vehnäjauhojen osittainen korvaaminen esimerkiksi kaurahiutaleilla tuo myös mehevyyttä ja lisää kuitua.

Voit lukea lisää rasvoista leivonnassa täältä

Lue myös lisää vinkkejä terveellisempään leivontaan ja miten lisäät kuituja leivonnassa