Monikäyttöinen kesäkurpitsa

Erinomaista keitoissa, paistoksissa, leivonnassa

Kesäkurpitsa on parhaimmillaan, kun se on suht pienikokoinen, 300-500 g painoinen. Kasvis on tällöin kiinteämaltoinen ja kuori on sopivan ohut. Pinnan huuhtaisun ja kannan poiston jälkeen kasvis on valmis käytettäväksi.

Kotiviljelijälle suurten lehtien alla varttuneet, 2-3 kiloiset pötkylät ovat kuitenkin tavallinen näky. Niistäkin ruuat onnistuvat erinomaisesti, vaikka kuori on paksumpi ja malto on etenkin kasvin keskiosassa höttöisempi. Höttöinen osa sopii sosekeittoon tai sen voi keittää vesitilkassa soseeksi leivontaa varten. Esimerkiksi perunarieskojen tapaan valmistettavat kesäkurpitsarieskat ovat ihanan meheviä! Kesäkurpitsasosetta voi myös pakastaa, ja käyttää keitoissa ja leivonnassa talven mittaan. Halutessa paksun kuoren saa pois kuorimaveitsellä höyläämällä.

Maukasta myös marinoituna

Miedonmakuinen kesäkurpitsaa käytetään useammin lämpimissä ruuissa tai leivonnaisissa, vaikka sitä voi syödä myös sellaisenaan. Kuutioi kesäkurpitsaa salaattiin tai nauti astetta maukkaammin marinoituna versiona. Marinoitu kesäkurpitsa syntyy helposti höyläämällä pieni kesäkurpitsa juustohöylällä ohuksi kiekoiksi. Laita viipaleet etikkaliemeen ja anna maustua kylmässä ainakin puoli tuntia. Etikkaliemen sekoitat haluamastasi etikasta (1 dl) ja öljystä (2 rkl), sokerista (2 rkl), suolaripauksesta sekä kuivatuista tai tuoreista yrteistä. Esimerkiksi basilika, oregano tai minttu sopivat kesäkurpitsalle.

Kesäkurpitsa mehevöittää leivonnaiset

Ei liene ruokaa, mihin kesäkurpitsa ei sovi. Raasta kesäkurpitsaa lihapullataikinaan. Käytä sitä myös keittoihin, wokkeihin, patoihin, kastikkeisiin ja uuniruokiin - mihin tahansa sapuskaan, missä on jotain kasvista. Leivonnaisiin, kuten sämpylöihin, piirakoihin, kakkuihin ja muffineihin kesäkurpitsaraaste tuo mehevyyttä. Sitruunan ja kardemumman kera keität siitä ihanaa marmeladiakin!

Kesäkurpitsasta loihdit myös monenlaisia lisäkkeitä. Marinoidun kesäkurpitsan ohella grillatut kesäkurpitsaviipaleet ovat erinomaista kesäruokaa: sivele viipaloidut kesäkurpitsat öljyllä ja mausta suola- ja pippuriripauksilla. Grillaa 5-10 minuuttia eli kunnes kasvis pehmenee ja on kauniin ruskea.