Tiistai

#sinkkuviikko

Aamupala

Tuorepuuroa - eilisillan ahkerointi takaa helpon ja nopean aamiaisen. Jos puuronteko jäi väliin, sekoita ainekset aamulla ja syö myöhemmin väli- tai iltapalaksi.

Lounas ja päivällinen     

Jos jauhelihaa on raaka-aineena tai ruokana jäljellä, jatka eilisellä keitto, kastike, laatikko tai pihvilinjalla. Jos on aika uudelle, päivän valinta on kala.

Tuttua kirjolohta tai lohta löytyy välillä edullisesti tarjouksesta - yhden hengen taloudelle liian suuren pakkauksen ongelma ratkeaa jälleen pakastimen avulla. Leikkaa file 4-6 osaan (á 150-200 g), joista yksi päätyy heti pannulle. Pakkaa loput yksittäin pakastepusseihin ja pakasta myöhemmin tällä tai seuraavilla viikoilla käytettäväksi.  

  • Lohiruokien aatelia ovat esimerkiksi kirjolohi-kasviscurry, lohi-pastavuoka tai uunilohi tuorejuustokuorrutteella - puolikkaana tai kokonaisena annoksena. 
  • Ilman ohjeitakin pärjää: ripottele kalapalan pinnalle hippuset suolaa ja pippurirouhetta ja paista öljytyssä pannussa molemmin puolin muutaman minuutin ajan. 
  • Silakkafileet ovat yksineläjän vaivaton valinta: ongi paketillinen pakastealtaasta ja ota siitä sulamaan tarvitsemasi määrä fileitä. Kalapuikot silakasta sekä piparjuurisilakat ovat reseptejä parhaasta päästä. 
  • Nopean lisukkeen yhdelle teet perunamuusiaineksista. Keitä väriksi vaikkapa parsakaalia
  • Jos kalaruokien valmistus ei ole vahvuuksiasi, osta aterian pääkomponentti kaupasta syöntivalmiina. Kalapyöryköitä ja pihvejä löytyy jokaisen makuun ja monenkokoiselle kukkarolle. Sydänmerkin saaneet kalapuikot ovat edullisimmasta päästä ja niissä kalapitoisuuskin on hyvällä tasolla.

Iltapala

Kokeile iltapalaksi jotain uutta jogurttia - Sydänmerkittyjä vaihtoehtoja on kymmeniä perinteisistä maitojalosteista kasvipohjaisiin herkkuihin. Ota kyytipojaksi herkullista mysliä tai muroja

..................

Katso muut yhden hengen talouden fiksun kukkaron ruokavinkit täältä.