Salaattilounas toimii, kun muistat nämä asiat

Onko muita, joiden tekee mieli keventää syömistä kevään saapuessa? Itse vaihdan mielelläni lämmittävät uuniruoat raikkaisiin ja ruokaisiin salaatteihin, jotka voi kätevästi pakata mukaan lounasretkelle myös ulkoilmaan. Salaatilla saa helposti kerrytettyä päivittäistä kasvissuositusta, ja eri yhdistelmiä on rajattomasti. Muistilista ravitsevan lounassalaatin kokoamiseen, olkaa hyvät!

Monipuolisesti kasviksia

Kasvikset ovat salaattiaterian kiistaton etu - siinä niitä ainakin tulee syötyä. Panosta kasvisten monipuolisuuteen ja tuo vihreän salaatin, tomaatin ja kurkun rinnalle eri kaaleja ja vaikka grillattua kesäkurpitsaa, munakoisoa tai sieniä. Myös hedelmiä ja marjoja voi lisätä salaattiin.

Kourallinen proteiinia

Näppituntuma on, että proteiinin lähde löytyy useimmista kadulla vastaan tulevista lounassalaateista. Ihmiset ovat tottuneet lisäämään salaattiinsa broileria, kananmunaa, kalaa, tofua, papuja tai juustoa. Käytä näitä vaihdellen, sillä esimerkiksi toistuvista juustosalaateista kertyy aimo annos suolaa ja ei-niin-hyvää rasvaa.


Energiaa hiilihydraateista

Hiilihydraatit ovat monen lounassalaatin kompastuskivi, tai oikeammin niiden vähäisyys. Monelle on varmasti tuttua kevyen lounaan jälkeen hiipivä iltapäiväinen hiilarihimo. Jos hiilihydraatteja ei saada tarpeeksi lounaalla, ne astuvat kuvioon myöhemmin. Muista siis - varsinkin jos nälkä tuntuu illalla pohjattomalta tai makeannälkä kiusaa usein - lisätä salaattiisi esimerkiksi pastaa, ohraa, bataattia, perunaa tai muita juureksia oman nälän ja aktiivisuustason mukaan. Hiilihydraattien lähteeksi sopii hyvin myös pari viipaletta täysjyväleipää.

Nizzansalaatissa peruna tuo aterialle ruokaisuutta ja hiilihydraatteja.

Hyvälaatuista rasvaa

Aterian viimeistelee pehmeä rasva, joka salaatissa luontevimmin on esimerkiksi kasviöljyn muodossa. Lorauta ruokalusikallinen oliivi- tai rypsiöljyä salaatin joukkoon. Pähkinöistä tai siemenistä saa hyvää tekevien rasvahappojen ohella salaatin rouskuvaa rakennetta.

Riittävä annoskoko

Kasvispainotteista ruokaa pitää syödä tarpeeksi, jotta siitä saa energiaa. Kasvikset kun sisältävät varsin vähän energiaa ja paljon vettä. Oikeastaan lämpimän perusterveelliseen lounaan vaihtaminen hyvin vähäenergiaiseen salaattiin kaloreiden välttämiseksi on pähkähullu idea - lounaasta kun energiaa juuri tarvitaan, tai se tulee syötyä myöhemmin muualta, ehkä kaksin käsin. On totta, että kasvisten syöminen tukee painonhallintaa, mutta yksin niillä ei pärjää. Parhaimmillaan ne ovat osana lautasmallia.


Maistuvia salaattihetkiä!

Laura