Broileripiirakka

Murea pohja ja hedelmäinen täyte takaavat, että broileripiirakka maistuu kaikenikäisille.



Raaka-aineet

Pohja
1 dl
vehnäjauhoja
1 dl
perunajauhoja
½ dl
kaurahiutaleita
1 tl
leivinjauhetta
1 dl
rasvatonta maitoa
1 dl
pullomargariinia
Täyte
2
sipulia
300 g
maustamattomia broilerin fileesuikaleita
1 tl
currya
1 tl
öljyä tai pullomargariinia
100 g
yrttimaustettua tuorejuustoa
2
paprikaa
1
säilykepersikan puolikas
½ tl
rouhittua mustapippuria
¼ tl
suolaa
Pinnalle
2 dl
rasvatonta maitoa
1
muna
1 dl
juustoraastetta

Valmistusohje

1. Tee pohja sekoittamalla ainekset nopeasti taikinaksi.Taputtele taikina voidellun ja jauhotetun piirakkavuoan (halkaisija 27 cm) pohjalle.
2. Pilko sipulit ja kuullota silppu rasvassa broilerisuikaleiden ja curryn kanssa. Lisää pannulle tuorejuusto, pilkottu paprika, kuutioitu persikka sekä mausteet. Sekoita kunnes massa on tasaista, mutta älä keitä.
3. Sekoita maito ja muna. Levitä broilerintäyte pohjan päälle ja sen päälle munamaito. Ripottele pinnalle juustoraastetta. Paista 225 asteessa 30 minuuttia.