Yhä useampi haluaa marinoida lihansa itse. Toiset kaipaavat kaupan valmiiden lihapakkausten makumaailmaan uusia ideoita, joillekin valmiiksi marinoidut lihat voivat olla liian suolaisia tai sisältävät raaka-aineita, jotka eivät sovi omaan ruokavalioon.
Marinadin tekeminen itse on helppoa. Jos mahdollista, liha kannattaa laittaa marinoitumaan jääkaappiin tiiviiseen rasiaan edellisenä iltana tai ainakin tunteja etukäteen, jolloin tuote ehtii maustua läpikotaisin.
Useimmiten liha marinoidaan ennen kypsennystä, mutta tuplamarinointikin on mahdollista, etenkin kylminä tarjottavien liharuokien yhteydessä.
Mistä hyvä marinadi syntyy?
Aloita mieleisestäsi öljystä. Neutraalinmakuiset rypsi-, rapsi- tai auringonkukkaöljyt eivät peitä raaka-aineiden omaa makua, mutta tuovat muiden öljyjen tapaan ruokaan mehevyyttä, auttavat mausteiden aromien irtoamista ja estävät ruuan palamista ritilään kiinni. Oliiviöljyn aromikkaalla maulla on omat kannattajansa, myös pieni loraus seesamiöljyä sopii esimerkiksi aasialasityylisen ruuan maustamiseen. Erilaiset maustetut öljyt pääsevät myös marinadeissa oikeuksiinsa: testaa vaikka chilin- tai sitruunanmakuista öljyä.
Lisää öljyyn jotain hapanta raaka-ainetta makua tuomaan, esimerkiksi etikkaa, sitrusten mehua tai tomaattisosetta.
Maku viimeistellään luonnollisesti erilaisilla mausteilla. Valitse marinadiin muutamia makuaineita kerrallaan, jotta lopputuloksessa lihan oma maku pääsee oikeuksiinsa eikä peity mausteiden kakofoniaan.
- Raastetusta inkivääristä, murskatusta valkosipulista tai hienonnetusta chilistä saat potkua.
- Samoin savupaprikan paahteisesta mausta tai raastetusta sitruunan, appelsiinin tai limen kuoresta.
- Yrteistä kannattaa valita aromikkaampia kuivattuja versioita. Etenkin timjami ja rosmariini sopivat eri lihoille hyvin ja ne säilyttävät makunsa myös kypsennyksessä. Säästä tuoreet yrit lihan viimeistelyyn tarjolle pantaessa.
- Suolainen maku saadaan helposti vaikkapa sinapista tai ketsupista, lorauksesta soijakastiketta tai itse suolasta. Itse marinoinnin suurimpia hyötyjä on mahdollisuus säädellä suolan määrää: monet valmiit grillauskastikkeet ovat voimakassuolaisia.
- Makua voi vielä lisätä pippureilla ja muilla mieleisillä mausteilla – esimerkiksi aasialaisen ruuan ystävä viimeistelee maustekastikkeen juustokuminalla ja korianterilla.
Miksi marinoidaan?
Marinadin tehtävä on ennen kaikkea maustaa ruokaa. Lihan mureuttamisessa marinoinnilla on olematon merkitys. Possun ja siipikarjan lihat ovat luontaisesti mureita, joten marinoinnilla ei ole miellyttävään suutuntumaan vaikutusta.
Naudan lihassa murean lopputuloksen takaa joko pitkä kypsennysaika tai raakakypsennys. Raakakypsennystä käytetään etenkin arvo-osille: fileille ja paisteille.
Kolme hyvää marinadia
Valitse seuraavista mieleisesi maustekastike yhdistämällä kaikki ainekset. Annokset riittävät maustamaan 500 g lihaa.
Marinadi 1
1 valkosipulin kynsi murskattuna
3 rkl vettä
2 rkl öljyä
1 rkl sinappia
1 rkl tomaattipyreetä
1 rkl soijakastiketta
1 rkl fariinisokeria
½ tl rouhittua mustapippuria
½ tl savupaprikajauhetta
Marinadi 2
1 cm pala tuoretta inkivääriä raastettuna
½ chili
4 tl öljyä
4 tl valkoista balsamicoa
4 tl soijakastiketta
4 tl hunajaa
1 tl rosmariinia
Marinadi 3
2 valkosipulin kynttä murskattuna
2 rkl öljyä
2 rkl punaviinietikkaa
2 rkl soijakastiketta
½ tl rouhittua mustapippuria
½ tl timjamia
Mitä marinoida?
Sydänmerkki auttaa laadukkaampien tuotteiden löytämisessä: maustamattomia lihavaihtoehtoja on kymmeniä!