Laskiaispullatikut – dippaa tai täytä hodariksi

Se tapahtuu aina helmikuun puolessa välissä. Aivan yhtäkkiä kevät ottaa hurjan kiihdytysloikan, ja ydintalvi – mitä se nykyisin tarkoittaakin – muuttuu kevättalveksi. Yhtäkkiä valoa on yllinkyllin, vaikka sitä muutama viikko sitten ei ollut nimeksikään. 

Tänä vuonna laskiaisrieha osuu sopivasti samaan aikaan keväisen kiihdytysloikan kanssa. Pitkät pellavat, pulla ja hernesoppaa on loistava tapa juhlia valoa. Perinteisten pyöreiden laskiaispullien sijaan tein tänä vuonna tikkupullia. En siis sellaisia nuotiolla paistettavia tikkupullia vaan tikun mallisia pullia, joita voi dipata rahkalla raikastettuun kermavaahtoon ja vadelmasurvokseen tai täyttää hodarin tapaan leikkaamalla toisen sivun auki.

Rahkalla raikastettu kermavaahto ja haarukalla litistetyt vatut tekevät laskiaispullasta ihanan raikkaan. Rahka-kermaseoksen makeutta voi säätää omalle suulle sopivaksi, samoin vadelmien joukkoon voi laittaa sokeria tai korvata vadelmat hillolla

Kivaa laskiaista ja pitkiä pellavia!

RESEPTI

16–20 pientä pullaa

taikina

3 dl rasvatonta maitoa tai vettä

1 pussi kuivahiivaa

3/4 dl sokeria (voit käyttää myös intiaanisokeria)

1/2 dl rypsiöljyä

1/2 tl suolaa

noin 8 dl vehnäjauhoja

(kananmunaa voiteluun + raesokeria koristeeksi)

lisäksi

vadelmia (pakastevadelmat käyvät hyvin) tai vadelmahilloa

1 dl vaahtoutuvaa kermaa 

1 dl maitorahkaa

sokeria

Sekoita nesteen joukkoon hiiva, sokeri, öljy ja suola. Lisää vehnäjauhoja vähitellen samalla taikinaa vaivaten. Vaivaa käsin tai koneella, kunnes taikina on pehmeää ja kimmoisaa. Kohota taikina liinan alla kaksinkertaiseksi. Voit kohottaa taikinan myös jääkaapissa yön yli.

Leivo taikinasta jauhoitetulla alustalla 16–20 pitkulaista pullaa. Kohota 15–20 minuuttia ja paista 200 asteessa 6–8 minuuttia eli kunnes pullat ovat saaneet kauniin värin.

Vatkaa kerma ja sekoita rahka vaahdon joukkoon. Makeuta sokerilla. Tilsi haarukalla vadelmat ja lisää hieman sokeria. Voit käyttää myös vadelmahilloa. Dippaa pullatikkuja kerma-rahkaseokseen ja vadelmasoseeseen tai täytä pulla hodarimaisesti toiselta sivulta.

_____