Havaintoja ruokakasvatuksesta

"Syö vaan suklaakeksejä, mutta susta tulee sitten löysä ja laiska. Syö vaikka niin paljon että oksennat, mutta sitten et jaksa leikkiä miekoilla kun oot löysä ja laiska. Voit valita syötkö suklaakeksejä vai leikitkö miekoilla." Näin veisteli mies alle kouluikäiselle pojalle kesäisellä nurmikolla, ja satuin kuuntelemaan vieressä. Herkullinen esimerkki hieman kyseenalaisesta ruokakasvatusmenetelmästä sekä painoon liittyvistä asenteista.

Se miten me aikuiset puhumme ruoasta ja asennoidumme syömiseen, vaikuttaa myös lasten ruokasuhteen kehittymiseen. Hyvää ruokasuhdetta voisi luonnehtia joustavaksi ja sopivan sallivaksi, ja siinä ruokaa ei jaotella hyvään ja pahaan, sallittuun ja kiellettyyn, lohturuokaan, rangaistuksiin tai salaa muilta syötävään ruokaan - suhde on kuitenkin sellainen, että suurimmaksi osaksi syödään niin sanottua terveellistä perusruokaa. Luonnollisesti juhlissa syödään eri tavalla kuin arkena ja tietyt ruoat kuuluvat tiettyihin tilanteisiin, mutta syömiseen ei saisi liittyä kielteisiä tunteita. Epäterveellisinä pidettyjen ruokien huonouden korostaminen ja valtavien odotusten lataaminen viimein koittavaan herkkuhetkeen lisäävät ruoan palkintoarvoa ja tekevät herkusta kielletyn hedelmän. Eräs lupasi lapsilleen 50 euroa, jos nämä ovat syömättä herkkuja neljän kuukauden ajan. Tarkoitus taustalla on hyvä, mutta syömistä kannattaa säädellä ihan muilla keinoin (lakko ei loppujen lopuksi edes onnistunut).

Taaperon sormiruokaa.

Ikuisuuskysymys tuntuu olevan sekin, kannattaako lapsen syömistä juhlissa rajoittaa, kun tarjolla on silmänkantamattomiin jäätelöä, keksejä ja karkkia ja sipsejä. Joku ammattikasvattaja onkin pohtinut, että juhlissa ei ole kovin johdonmukaista rajoittaa lapsen herkkujen syömistä, jos aikuinen on niitä jo tarjolle laittanut (aikuinen voi siis miettiä, riittäisikö vähän vähemmän vaihtoehtoja seitsemän sortin sijaan). Toinen kasvattaja huomautti, että sosiaalinen aspekti on asia erikseen; toiset juhlijat on huomioitava, eikä itselleen voi kahmaista koko satsia vaan muillekin pitää riittää. Itse mietin, mikä on pahinta, mitä syömissuhteelle tai terveydelle voi tapahtua, jos lapsen antaa itse säädellä syömistään juhlissa. Akuutti paha olo? Kotona tarjottava arkiruoka on kuitenkin se, joka ratkaisee, eivät satunnaiset herkuttelut. Ja sitä arkiruokaa muuten kannattaa syödä ennen juhliin lähtöä. 

Ei positiivisuus tai kärsivällisyys ruokakasvatuksessa aina helppoa ole, sillä ruokapuheeseemme heijastuvat omat ruokaan liittyvät kokemuksemme ja tunteemme. Helposti itsekin hermostuu, jos lapsi ei koske kasviksiin ja harmittaa, kun hän saa puistatusrektion mustikasta (vaikka marjat olisivat maailman terveellisimpiä asioita!). Oma reaktio purkautuu helposti ärtymyksenä ja tuputtamisena ruokapöydässä. Ylimääräisten lusikallisten väkisinsyöttö ei anna lapselle mahdollisuutta säädellä omaa kylläisyyttään ja voi osaltaan luoda mutkikasta suhdetta ruokaan. Myöskään nälänhätään vetoaminen tuskin motivoi vastahakoista lasta sen enempää kuin sydänsairaus 50 vuoden päästä.

Onneksi omaa suhdettaan syömiseen voi työstää ja opetella fiksummaksi ruokakasvattajaksi. Toisaalta ylimääräisiä paukkuja ei pienten lasten vanhemmilla välttämättä ole. Välillä tuntuu, että ihan vaan siinä on tarpeeksi tekemistä, että saa lapsen aamulla puettua ja jonkunlaisen puuronkökkäreen tarjolle menettämättä hermojaan. Mutta askel kerrallaan, armollisuus on päivän sana. Itselläni tavoitteena on kehua lasta aina, kun hän kielenkärjelläänkin maistaa jotain uutta - huolimatta siitä, että parsakaali ei ihan mahaan asti menisikään. Tutkailemme ja tökimme yhdessä myös sitä puistattavaa mustikkaa, joskus sitäkin ehkä maistetaan.


Iloa ruokapöytään!

Laura

Psst! Erinomaisia vinkkejä myönteiseen ruokapuheeseen ja kehopositiivisuuteen antaa Neuvokas perhe.


Kommentoi