Hummus

Suomalaiset syövät edelleen liian vähän kasviksia, eikä kotimaista kalaa paljon näy perheiden ruokapöydässä. S-ryhmä julkisti viime vuoden lopussa kahdeksan aloitetta, joiden avulla olisi tarkoitus korjata nämä kaksi asiaa.
SOK:n pääjohtaja Taavi Heikkilä lupasi tarttua haasteeseen ja sanoo heidän voivan helpottavan terveellisten valintojen tekemistä ruokakaupoissaan. Ja siitä on kieltämättä hyvä lähteä liikkeelle. 

Mielestäni kiinnostavalle kuulosti Kassakasvikset-kokeilu, jossa kassojen läheisyyteen on karkkien sijasta sijoitettu valmiiksi pilkottuja kasviksia ja hedelmiä.

Uusia kalatuotteita ja hyviä välipaloja tarvitaan enemmän, josta pääsemmekin pian pienen aasin sillan kautta päivän reseptiin. Malttakaa kuitenkin ensin hetki. 

Oletteko nähneet Zohan komediaelokuvan? 
Zohan - Lupa saksia elokuvan pääosassa on israelilainen agentti Zohan, joka rakastaa diskoa ja jumaloi naisia.
Zohan jumaloi myös hummusta ja käyttää sitä vähän kaikkeen, kuten tulipalon sammutukseen, hiusten muotoiluun ja jopa hammastahnana. 

Päivän resepti on siis hummus. Hummus on kikherneistä valmistettu tahna, joka sisältää lisäksi tahinia, mausteita, sitruunan mehua ja oliiviöljyä. Sitä voidaan tarjota pitaleipien päällä, kastikkeena ja dippikastikkeena. Dippikastikkeena se on ainakin meillä kovassa käytössä kasvisten seurana. Toki tähän herkulliseen tahnaan voi dipata melkeinpä mitä vain. Myös falafelit rakastavat hummuksen seuraa, samoin grillattu kana, kala ja vaikkapa munakoisot. Eli hummus on todella monikäyttöinen tahna. Tosin siitä voimme kyllä kiistellä, sopiiko se hiusten muotoiluun. 

Kasvisvallankumous alkakoon meillä siis hummuksella. Ja se ei ole edes vaikea nakki, sillä hummus on meillä suurta herkkua, jolla herkutellaan monesti viikonloppuna. Hauskana huomiona näin lapsiperheellisenä on se, että useammat kasvikset joita lapset eivät muuten arvosta ruoan seassa, voivatkin maistua raakana ihan eri tavalla. Porkkanat, kurkku, kukkakaali, parsakaali ja paprika sujahtavat hummuksen siivittämänä suuhun kuin huomaamatta. Mieletöntä on se, että ne kasvikset dipataan vieläpä vapaaehtoisesti kasvistahnaan. 

Vaikka meillä onkin hurahdettu hummukseen, niin ei sitä kuitenkaan ainakaan vielä ole käytetty muuhun kuin ruoan kylkeen. Mutta mistäpä sen tietää, mitä käyttötapoja sitä vielä keksitäänkään. Ajattelin tarjota hummuksen ja dippailtavat kasvikset tällä kertaa paprikajunasta. Kiva idea vaikkapa kotiin saapuville koululaisille välipalaksi taikka lastenjuhliin tarjottavaksi. Paprikajuna on siis lastattu hummuksella ja kasviksilla.


Paprikajunien valmistus

Leikkaa paprikoista pois pieni hattu. Koverra sisuta ulos ja huuhtele. Täytä hummuksella ja kasveilla. Jos oikein tahdot hifistellä, niin kiinnitä coctailtikuin kurkkupörät paprikoihin.
-Muista syödä myös junan vaunut.

Hummus

n. 4:lle

230 g säilöttyjä kikherneitä + osa purkin nesteestä
2 rkl tahinia
1 valkosipulin kynsi
1 sitruunan mehu
suolaa, maun mukaan tarvittaessa

Valmistus

1.Kumoa kaikki ainekset tehosekoittimeen.
2.Laita kone käyntiin ja lisää osa kikhernepurkin nesteestä tai niin paljon, että kone pyörii hyvin ja hummus tahnasta tulee tasainen. Tahnan tulisi olla lähes yhtä löysää kuin pehmytjäätelö, eli helposti dippailtavaa.
3.Maista hummusta ja lisää halutessasi suolaa. 


Tuoreita kasviksia on kiva syödä sellaisenaan, mutta parhaimmalta ne maistuvat, kun ne saa dipata johonkin hyvään. Kuten sanottua, meidän perheen ehdoton suosikkidippi on hummus, mutta myös erilaiset jogurttipohjaiset raikkaat dipit maistuvat.

Fetadippi

n. 4:lle

100 g fetajuustoa
2 dl Turkkilaista jogurttia
n. 3 rkl minttua, hienonnettua
mustapippuria, maun mukaan
suolaa tarvittaessa tai maun mukaan

Valmistus

1.Murustele fetajuusto ja sekoita muihin aineksiin. Nosta jääkaappiin tekeytymään hetkeksi.


Tacomausteinen dippi

n. 4:lle

2 dl turkkilaista jogurttia
2 rkl tacomaustetta

Valmistus

1.Sekoita ainekset yhteen ja nosta jääkaappiin tekeytymään hetkeksi.


Kommentoi