Hernehulluutta ja -hummusta

Ah, kotimaiset herneet ovat täällä! Ne ovat makeita ja pulleita, hädin tuskin pysyvät paloissansa. Eivätkä pysykään, jos totta puhutaan, sillä palko toisensa jälkeen avautuvat ja herneet häviävät hetkessä. Hernehulluutta havaittavissa!

Herneet ovat mainio piknikeväs siltäänkin. Pussillinen torilta mukaan ja viltille availemaan saalista. Ihanaa! Tuoreista herneistä tulee myös ihana hernekeitto, jonka voi syödä vaikka kylmänä. Kaltaiseni tahnatyyppi tekee herneistä tietenkin myös tahnaa. Sellaista jokapaikan tanhaa, joka sopii leivän päälle, lisäkkeeksi lautaselle tai kolmioleivän väliin. Hernehummus sopii myös dipiksi leipätikuille tai kasviksille – kaikki käteviä eväitä automatkalle, retkelle tai piknikille.

RESEPTI

Hernehummus

1 litra tuoreita herneitä

noin 200 g keitettyjä kikherneitä

hieman kikherneiden säilöntälientä

3 rkl sitruunamehua (tai maun mukaan)

1 valkosipulinkynsi (voi jättää pois)

3 rkl rypsiöljyä

hieman suolaa

(tuoretta minttua)

Perkaa herneet. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja aja tasaiseksi tahnaksi. Maista ja säädä makua tarvittaessa. Tarjoa levitteenä tai dippinä.


Kommentoi