selected site: consumers
other site url: https://ammattilaiset.sydanmerkki.fi/
testing

testing

testing

joo hyvä txt

Joulukuun kiireet ja väsymys alkavat olla vain kaukainen muisto menneeltä vuodelta. Katse on nyt suunnattu tulevaan. 
Tulen julkaisemaan tänä vuonna kaksi uutta ruokakirjaa. Molemmat eroavat hyvinkin paljon toisistaan. Toinen edustaa perinteistä keittiökirjallisuutta ja toinen on taas täysin uutta, ainakin Suomen kirjamarkkinoilla. Kevään kirja on jo niin sanotusti paketissa ja odottaa vain painoon menemistä. Toinen kirja ilmestynee näillä näkymin loppukesästä ja täytyy sanoa, että valmistan sitä innolla ja rakkaudella. 

Kun kirjoittaa ruokakirjoja, voisi luulla, että ongelmana ei ole keksiä erilaisia ruokia arkeen. Monesti asia on kuitenkin täysin päinvastoin. Olen kirjoittanut melko tiukan aihepiirin kirjoja ja esimerkiksi leivonnaisia ei voi syödä joka päivä. Eikä tietystikään ruoaksi. 

Siksi meillä pidetään tiukasti kiinni ainakin terveellisistä ja ravintorikkaista aamu-, väli- ja iltapaloista. Jostain syystä nämä kolme sattuvat olemaan useasti erilaisia puuroja. Kuitupitoisia, täyttäviä ja terveellisiä. Meidän lempipuuron aines on perinteinen ja kaikille varmaankin tuttu, Elovena kaurahiutale. Elovena kaurahiutaleet on Sydänmerkki-tuote.