Tervetuloa synttäreille!

Nyt järjestään lastenkutsut!

Lasten maailmassa yksi tärkeimmistä päivistä on omat synttärit. Synttäreihin kiteytyy väkisinkin paljon odotuksia – ja myös kysymyksiä. Tässä vinkkejä synttäreiden järjestämiseen niin, että järjestelyt eivät vie viikkokausia ja unettomia öitä, sankarin riemusta tinkimättä.


Ketä kutsutaan

Mitä pienempi lapsi on, sitä enemmän synttärit tuppaavat olemaan aikuisten keino nähdä omia kavereitaan ja sukulaisiaan ja se on aivan hyvä niin. Kavereiden kutsumisesta synttäreille lapsi osaa kyllä todennäköisesti kertoa itse, tai asia tulee ajankohtaiseksi kun lapsen kavereille järjestetään kutsuja. Jos kavereita kutsutaan päiväkodista, kannattaa uhrata ajatus sille, ettei kutsulista aiheuta ulkopuolisuutta kenellekään. Asiasta voi vaihtaa ajatuksia vaikka päiväkodin henkilökunnan kanssa ja kysellä ketä lapsen ryhmään kuuluu.

Kutsu

Kutsut ovat perheen näköisiä. Toiset jaksavat väkertää ja innostavat vielä lapsenkin vaikka liimailemaan tarroja kutsukortteihin. Toisaalta, tieto juhlista kulkee myös ihan yhtä hyvin paperilapulla tai tekstiviestillä. Kutsusta tulisi käydä ilmi ainakin juhlien aika, paikka ja kesto. Kerro myös onko vanhemmat tervetulleita juhliin.

Kesto

Mitä enemmän jengiä, sitä lyhyempi aika :) Lähtökohtana voi pitää kahden tunnin kekkereitä. Sitä lyhyemmälläkin ajalla ehtii juhlia jo ongelmitta.

Ohjelma

Ohjelmasta kannattaa keskustella lapsen kanssa etukäteen: mitä hän haluaa juhlissa tehdä ja minkälaista järjestelyä se vaatii. Toisilla on paljon visioita ja ajatuksia, toisille riittää se, että pääsee leikkimään kavereiden kanssa. Paljon riippuu myös ympäristöstä, tilasta ja vuodenajasta. On eri asia järjestää juhlat pienessä kerrostalokaksiossa kuin omakotitalossa. Hyvällä säällä ulkoleikit ovat mainio tapa viettää aikaa, mutta huonolla säällä ulkona ei viihdy kukaan.

Toisille lahjojen avaaminen voi olla iso ohjelmanumero. Myös perinteinen onginta on hitti vuodesta toiseen. Jos ulkoleikit ovat mahdollisia, aarteenmetsästys aarrekartan avulla saattaa viehättää monia.

Lahjat

Lasten kaverilahjojen ei tarvitse olla suuren suuria, 5-10 eur/lahja on ihan riittävästi, koska kaverisynttäreitä saattaa kertyä vuodelle useitakin. Toiset perheet vannovat kierrätettyjen lahjojen nimeen, joita löytyy muutamalla eurolla kirppiksiltä. Ja huom. paineet pois: juhlavieraiden ei tarvitse saada lahjaa synttäreiltä :)

Niin isojen kuin pienempienkin juhlien järjestämisessä auttaa juhlajärjestäjän muistilista.

Herkkua monenlaista

Lähde liikkeelle siitä, ettei tarjottavaa tarvitse olla seitsemää sorttia. On hyvä olla jotain suolasta ja jotain makeaa. Sankarin toiveita kannattaa ilman muuta kuulla, mutta sen lisäksi tässä muutama varma lastenkutsujen tarjoiluvinkki:

  • Jäätelökakku tai jäätelöpuffet
    Miksi tehdä asiasta vaikeaa, kun jäätelöllä voi saada aikaan helpon ja kaikkia miellyttävän ratkaisun. Yleensä sankarilla on toive jäätelökakun muodosta ja kannattaa koluta internetin ihmeellistä maailmaa, miten muotoilla jäätelöstä linna, auto, sukellusvene tai prinsessa. Jos kakun muodolla ei ole väiä, jäätelöpuffa on vieläkin helpompi ratkaisu: useampia jäätelöitä kulhoon, viereisiin kulhoihin marjoja, hedelmiä, kastikkeita, karkkeja tai mitä nyt jäätelön kanssa haluaa syödäkin.
  • Popcornit
    Popcornit ovat helppo ja halpa suolainen naposteluvaihtoehto ja kun teet ne itse, pystyt vaikuttamaan suolan määrään ja paistamaan rypsiöljyssä.
  • Kasvis-ja hedelmäpalat
    Ei ehkä kutsujen suurin hitti, MUTTA nämä kannattaa ollakin tarjolla heti juhlien alkaessa tai pöytään kutsuttaessa, jolloin kasviksia tulee kyllä syötyä, kun muuta ei ole vielä tarjolla. Näin pienten juhlijoiden maha täyttyy muustakin kuin sokerista.
    Jos haluaa viedä kasvistarjoilun ns. seuraavalle tasolle, voi niistä ideoida hauskoja hedelmäeläimiä.
  • Valmiit voileivät
    Ehkä hieman oldschool, mutta toimii! Osta hapankorppua, hyvää vaaleaa leipää, päälle juusto/leikkele, kurkkua tai paprikaa.

Ps. Niin jäätelöiden, leipien kuin leivänpäällistenkin kohdalla Sydänmerkki tarjoaa hyviä vaihtoehtoja juhlapöytään.

Jos jauhopeukaloa kutittelee, nämä suolaiset herkut tekevät varmasti kauppansa.