Vaniljainen riisipuuro karpalokiisselillä

Viimeisiä päiviä viedään ennen kuin kiireet helpottavat ja on aika, taikka sanoisinko mahdollisuus, hellittää tahtia hetkeksi ja laskeutua joulunajan rauhaan. 

Olen jo viikkoja ollut kuitenkin joulutunnelmissa ja huomaamattani hyräillyt Petteri Punakuonoa ja muita joululauluja. Paistoin ensimmäiset piparitkin jo viime kuussa, lasten iloksi. Kaikesta taikinasta ei kyllä tosin ollut pipareiksi asti. Joku kun oli käynyt koemaistelemassa taikinaa. Mutta tämä testierän koemaistelu kai sallittakoon. 

Piparkakut, maustekakku, mummun kermataikinatortut ja riisipuuro, ne kuuluvat meillä jouluun. Ne ovat sellaisia perinneherkkuja joiden valmistuksesta ei olla vielä minään jouluna poikettu. Kaikki edellä mainitut ovat siitä mainioita herkkuja, että niitä voi nauttia jo ennen jouluakin. 

Tähän vuodenaikaan tulee keiteltyä usein riisipuuroa, onhan se joulunajan tunnetuin puuro. Perinteinen herkku, riisipuuro, taipuu yhdeksi jos toiseksi jälkiruoaksi. 

Valmistin viime vuonna riisipuurosta puolukkariisiä ja tänä vuonna siitä syntyy ihanan vaniljainen jälkiruoka, joka lusikoidaan suuhun, karpalokiisselin kera. 

Tämä resepti on siitä mainio, että siihen voi käyttää vaikka edellisenä päivänä keiteltyä riisipuuroa. Puuron tulee olla jäähtynyttä ennen kuin siihen sekoitetaan vatkattu vispikerma. Mausteena toimii vaniljajauhe ja makua voi jokainen lisätä maun mukaan sokerista. Omasta mielestäni tämä ei kaivannut sokeria ollenkaan. 

Vaniljainen riisipuuro karpalokiisselillä maistuu vaikka jouluaaton ruokailun makeaksi päätökseksi. 

Vaniljainen riisipuuro karpalokiisselillä

n. 6:lle

1/2 l jäähtynyttä riisipuuroa
2 1/2 dl vispikermaa
1 tl vaniljajauhetta
sokeria tarvittaessa maun mukaan

Karpalokiisseli
1/2 l karpalomehua
1 rkl perunajauhoja
tilkka kylmää vettä
2 dl karpaloita 

Päälle
Paahdettuja kookoshiutaleita

Karpaloita
Karpalokiisselin valmistus

1.Kuumenna karpalomehu kiehuvaksi. Kun vesi kiehuu, nosta kattila liedeltä.
2.Sekoita perunajauhot kylmään vesitilkkaan sileäksi seokseksi ja lisää se ohuena nauhana sekoittaen karpalomehuun. Nosta kattila takaisin liedelle. Kun kiisseli alkaa uudelleen kuplia, nosta kattila pois liedeltä.
3.Sekoita kiisselin joukkoon karpalot. Anna kiisselin jäähtyä kokonaan enennen tarjoilua. 

Annoksen kokoaminen
1.Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Mausta vaahto vaniljajauheella ja halutessasi sokerilla.
2.Sekoita kermavaahto ja riisipuuro yhteen.
3.Annostele riisipuuroseosta tarjoilukulhoihin.
4.Kaada jokaisen annoksen seuraksi karpalokiisseliä ja ripottele annosten pinnalle vielä paahdettuja kookoshiutaleita ja karpaloita koristeeksi. 

Oikein rauhaisaa ja herkullista joulun odotusta,

Sari


Kommentoi