Testissä Malminkartanon portaat

Portaat ovat muodissa. Eilen pääsin vihdoin testaamaan kulttimaineeseen päässeet Malminkartanon portaat, 426 askelman nousun, josta Ilta-Sanomat järjesti viime syksynä porrasjuoksuhaasteenkin – tiettävästi huipulle voi kipittää alle minuutissa. Ja harrastetaan portaita muuallakin, Tampereen Pispalan portaat ovat suosittu treenikohde myös tv:n dieettiohjelmissa. Muutaman minuutin porraskävely työpaikailla on erinomainen tapa saada virtaa kroppaan iltapäivän kohmeessa.

Ilma oli täydellinen porrasjuoksuun, perinteisen kolea kesäkuinen poutasää. Paikalle oli saapunut sunnuntai-iltana paljon muitakin, oli miehiä, naisia, perheitä, nuoria aikuisia, yksin tulleita ja isompia seurueita. Ammattilaisottein ylös tikkaavia, ja rauhallisempaa tahtia sinnikkäästi askeltavia. Osa palasi ylhäältä portaita pitkin jolkotellen, osa käveli tai hölkkäsi takaisin huipulta mutkittelevaa tietä. 


Vasta-alkajina olimme asettaneet tavoitteeksi nousta huipulle yhteensä kuudesta kahdeksaan kertaa. Vaihtoehtona oli korvata osa porrasnousuista mäkijuoksulla, mutta se ei jostain syystä houkutellut. Joka toinen setti päätettiin mennä tikaten nopeammalla temmolla, joka toinen harppoen siten, että askellettiin joka toiselle askelmalle. 


Ja sitten menoksi. Alkupätkä oli reippaampaa tykitystä, mutta portaat jyrkkenivät ovelasti alun intoilun jälkeen. Jalkojen väsymisen sijaan nousu raskautti hengityksen ja nosti sykkeen ihan kävelytahdillakin. Viidennen ja kuudennen kierroksen jälkeinen olotila viestitti, että montaa settiä ei enää kannata tehdä. Seitsemännellä nousulla piti ottaa parin sekunnin aikalisiä välitasanteilla. Sen pidemmäksi aikaa ei uskaltanut pysähtyä, olisi voinut jalkojen liike tyssätä totaalisesti. Hengityksen tasaantuessa sai palkinnoksi tiirailla huipulla yli Helsingin.


Ulkotreenin jälkeisen olotilan lisäksi porrastreeniä voi kiittää myös monipuolisuudesta. Aina ei tarvitse pyrkiä huipulle: portaita voi hyppiä tasapompuin tai spurtata maksiminopeudella lyhyemmän pätkän. Tai portaat voi edetä ylös asti siten, että vaihtelee intensiteettiä matkan varrella. Ylhäällä on penkkejä ja hyvin tilaa vaikka punnerruksille, keskivartalojumpalle ja hyppytreenille. Ja onhan se mäkikin siinä vieressä kaikille halukkaille, jos itse portaista saa tarpeekseen. 

Samalla tavoin kuin pikajuoksussa, myös porrasjuoksussa kiehtoo yksittäisen suorituksen lyhyys. Treenin voi mielessään pilkkoa pienempiin osiin, ja tunnetusti tehtävän jakaminen hallittaviin kokonaisuuksiin tekee siitä mielekkäämpää. Pitkälle lenkille lähteminen on joskus karvaanmakuista juuri siksi, että maaliviiva on liian kaukana hahmotettavaksi. Kun määränpää näkyy heti lähtiessä, voi keskittyä tekemiseen. 


Tsemppiä treeniin!

Laura





Kommentoi