Harrastan ravitsemustieteen opiskelua ja taloudessani asuu kolme nuorta miestä 10-vuotiaasta mopoikäiseen teiniin. Elämäntilanteeni avaa ainutlaatuisen näkymän teiniruokavalion salattuun todellisuuteen.
Teiniruokavalion tutkimisessa ei auta kauppakassin tai jääkaapin sisällön tutkiminen eikä ruokapäiväkirjan pito.
On mentävä kentälle ja turvauduttava etnografisiin ja jopa arkeologisiin tutkimusmenetelmiin. Onneksi kohderyhmä on omaksunut tavanomaiset siisteysnormit kovin heikosti, niinpä syömistottumusten jälkikäteinen tutkiminen on varsin helppoa.
Lisäksi teinin reviiri on suhteellisen rajattu. Kotona tietokoneen/pelikonsolin ääressä vietetty aika kattaa valtaosan tutkittavien urosteinien vapaa-ajasta, niinpä suurin osa syömistottumusten jäljistä on havaittavissa muutaman neliömetrin alalla tietokoneen/pelikonsolin välittömässä läheisyydessä.
Muun vapaa-ajan ruokatottumuksia voi yrittää jäljittää teinin taskujen ja repun sisällön kartoituksella, mutta näiden tutkimusalueiden yksityisluonne aiheuttaa tutkimuseettisiä ongelmia. Niinpä suljen selkeästi yksityiset tilat tutkimusmatkani ulkopuolelle.
Teiniruokakolmio
Teinien jättämien jälkien perusteella sekä osallistuvan havainnoinnin ja haastattelujen perusteella olen koonnut teiniruokakolmion. Kokoamaani ruokakolmioon sisältyvät tyypilliset teinin vapaaehtoisesti syömät sekä aktiivisesti hankkimat ruuat ja ruuan kaltaiset tuotteet. Aikuisen määräyksestä tai koulun suoranaisen tai epäsuoran pakon vuoksi syöty ravinto ei sisälly kuvaukseen.
Teinit näyttävät suosivan ruokia, joissa on:
1) mahdollisimman runsaasti sokeria sekä kovia tai kovetettuja rasvoja mahdollisimman vähällä rahalla
2) mahdollisimman tiivis, mutta helposti poistettava pakkaus.
Kolmioon sisältyvät valmistamista vaativat ruuat, kuten kalapuikot, ranskanperunat ja pasta ovat tyypillisesti hiukan varttuneemman teinin valintoja, sillä niiden valmistus vaatii suunnitelmallisuutta yli 10 sekunnin päähän.
Neuvolan harhaanjohtamat
Pikkulapsen vanhempi saattaa uskoa mitä neuvolassa kerrotaan. Voi syntyä harhakäsitys, että kun lapsi pienenä tottuu eri makuihin ja oppii syömään kaikkea, taito pysyy yllä ja lapsesta tulee tietenkin kaikkiruokainen terveellisiä valintoja tekevä aikuinen.
Olen kuullut huhuja, että jollakulla jossakin päin Suomea on joskus ollut teini, joka vapaaehtoisesti mutta ilman syömishäiriöpiirteitä on omaksunut terveellisenä pidetyn ruokavalion ja pysytellyt siinä suurin piirtein koko nuoruutensa ajan. Huhu on tosin vahvistamaton.
Sitkeys palkitaan
Teinien lähiaikuisena ja teiniruokavalion kokemusasiantuntijana rohkenen väittää, että teiniruokakolmio ei onneksi ole yleensä pysyvä tapa syödä.
Aikuisten sitkeä tuputus ja pakottaminen yhteiseen ruokapöytään jättävät toivottavasti niin pysyvät ja pääsääntöisesti myönteiset muistijäljet, että kun teinistä tulee nuori aikuinen ja hän muuttaa pois kotoa, tilanne vähitellen kohenee.
Mitä palkitsevinta lieneekin se, kun entinen toivoton teini soittaa kotiin kysyäkseen ”sen hyvän papusalaatin ohjetta” tai toivoo joululahjaksi höyrykattilaa.
Kirjoittaja Johanna Häme-Sahinoja työskentelee tiedottajana Diabetesliitossa