Teehetki villissä puutarhassa

Vanhempieni koti ympäristöineen inspiroi hieman erilaiseen iltapäivän teehetkeen. Talon takana on villiintynyt puutarha, jossa kukkii pitkin kesää luonnonkukkia, ja ulkorakennuksista löytyy eriparisia vanhoja kalusteita pienen ulkokattauksen tekemiseen. Niitin koiranputkien ja horsmien sekaan pienelle pöydälle ja tuoleille sopivan alueen.

Pöydässä tarjoiltiin leipomaani raparperipiirakkaa, johon kokeilin hauskaa punottua päällistä. Punos syntyy näin: Valitse samanpaksuisia raparperinvarsia. Pese ja kuori varret ja höylää ne juustohöylällä tasaisiksi pitkiksi suikaleiksi. Piirrä voi- tai leivinpaperille piirakkavuoan sisuksen kokoinen alue, jonka päälle raparperit on helppo punoa oikeaan kokoon ja muotoon. Lado raparperisuikaleet ensin joko vaaka- tai pystysuuntaan, ja tee sen jälkeen punos asettelemalla suikaleita limittäin. Minä aloitin keskeltä ja etenin reunoille. Lopuksi muotoilin kulmat terävällä veitsellä pyöreiksi vuoan mallisesti.

Valmista piirakan pohjataikina vuokaan ja nosta raparperipunos varovasti pohjan päälle. Paista ohjeen mukaan. Jos punos vaikuttaa paiston aikana kuivuvan, voit sivellä siihen hieman ruokaöljyä, joka antaa myös piirakalle kauniimman kiillon.

Koristele syötävillä luonnonkukilla tai ihastele punottua piirakkaa sellaisenaan.


Tunnelmallisia kesähetkiä!