Taaperoliikuntaa vanhemman ehdoilla?

Taaperon vanhemman voi olla hankalaa pitää huolta omasta fyysisestä kunnostaan sillä tasolla kuin toivoisi. Toki arkiliikuntaa tulee meilläkin ihan vaan kymmenkiloisen ihmiskahvakuulan kantamisesta, perässä juoksemisesta ja laajalle alueelle levinneiden tavaroiden kiikuttamisesta omalle paikalleen. Varsinaista hikitreenifiilistä siitä ei kuitenkaan saa, ja sitä ainakin itse kaipaan säännöllisesti.

Joskus on ok laittaa myös oma virkistyminen tai kunnon kohotus toiminnan prioriteetiksi. Silloin lapsikin saa mallin liikunnallisesta elämäntavasta. Aikuisen tavoitteellinenkin harjoittelu onnistuu, kunhan ajoittaa ja ennakoi liikuntahetkeä vähän tarkemmin.

Lenkki. Lähde reippaalle lenkille lapsen kanssa. Jos lapsi suostuu istumaan rattaissa, vanhemman puolen tunnin hölkkäily onnistuu mainiosti lapsen bongaillessa koiria. Jos ei suostu (kokemusta on), voi lenkin ajoittaa päiväunille (jotka kestävät sopivasti sen 25 minuuttia). Ja hei, pyöräilykausikin on käsillä - valitse itsellesi valmiiksi mukava reitti, pakkaa lapsi taakse istumaan ja eikun viilettämään. Puolivälin yhteinen eväsretki kruunaa reissun ja varmistaa, ettei lapsi kilju nälkäänsä paluumatkalla.

Kotijumppa. Olin pitkään tekemättä harjoituksia kotioloissa, koska vauva-aikana se ei onnistunut. Jäin oletukseen, ettei lapsi anna minun touhuta itsekseni mitään kovin pitkäjänteistä. Edelleen on vaikeuksia uppoutua vaikkapa lehden lukemiseen, mutta yllättäen kotona tehdyt liikkuvuusharjoitukset tekevät poikkeuksen. Siispä matto lattialle, joogavideo päälle, ja lapsi tarkkailemaan toimintaa ja leikkimään omiaan (tietenkin sille samalle joogamatolle). Oletuksia lapsen viihtymisestä ei näköjään kannata tehdä, kun tilanne kerran muuttuu koko ajan - kokeile!

Ohjatut tunnit. Liikuntatuntien valikoimaan on noussut yhä enemmän tunteja, joilla lapsi on mukana, mutta pääpaino äidin tai vanhemman liikkumisessa. Tarjontaa selaillessa tuli vastaan esimerkiksi isossa palloiluhallissa pidettävä tunti, jonka aikana taapero saa temmeltää vapaasti aikuisen jumpatessa. Lapsi voi nähdä avaran salin jumppapalloineen ja puolapuineen jännittävänä ja täynnä mahdollisuuksia ja kiinnostuu usein myös seuraamaan aikuisten liikkumista.

Joskus on toki ihanaa tehdä liikkeitä myös yhdessä taaperon kanssa. Yhteinen pulkkamäki on varma tapa hengästyä aidosti ja saada adrenaliinin nousuun myös aikuisella. Molemmat saavat liikettä yhteisellä tanssi- tai telinevoimistelukurssilla - tai olohuoneesta rakennetulla sirkustemppuareenalla. Huiman liikepankin olohuonesirkukseen löydät täältä.

Mitä liikuntavinkkejä teille tulee mieleen?

Laura