Sulkakoristeita ja jälkiruokavinkkejä

Tässä erikoisessa tilanteessa on hieman vaikeaa keskittää ajatuksensa esimerkiksi näiden blogipostausten luomiseen, mutta toisaalta tuntuu parhaalta yrittää jatkaa elämää mahdollisimman tavalliseen tapaan. Monet viettävät koronaviruksen takia aikaa kotona hurjasti enemmän kuin normaalisti. Kun useimmat harrastukset ja kulttuuririennot ovat tauolla, voi olla edessä tylsistymisen ja turhautumisenkin hetkiä.

Toivon, että näistä kuvista ja pienistä ideoista on iloa.

Pääsiäistä silmällä pitäen kokeilin askarrella sulkakoristeita kierrätyspaperista. Lapsikin innostui väkertämään muutaman sulan, joita kiinnitettiin maljakossa oleviin oksiin. Mennäänköhän tänä vuonna ollenkaan virpomaan? Ainakin perheenjäsenet voi virpoa vaikka useampaan otteeseen.

Sulkien tekemiseen tarvitaan: paperia (esim. aikakauslehti, mainoslehtinen), sakset, liimaa, ohutta rautalankaa, kynä, pihdit rautalangan katkaisuun ja pieni pala pahvia.

Hahmottele sulan muoto pahville ja leikkaa ääriviivoja pitkin. Etsi lehdistä sopivia kohtia, joista haluat sulkia leikata. Piirrä sulan ääriviivat lehden sivulle pahvisabluunan avulla. Leikkaa rautalangasta sopivan pituisia pätkiä ja liimaa kaksi paperia päällekkäin niin, että rautalanka jää piirretyn sulan keskelle paperien väliin. Anna liiman kuivahtaa ja leikkaa ääriviivoja pitkin. Rautalangan avulla sulka on helppo kiinnittää oksaan tukevasti.

Etenkin lapset haluavat ehkä itse maalata tai piirtää kuvioita sulkiin - silloin voi toki käyttää yksiväristä piirustuspaperia, tai vaikka lasten vesivärimaalauksia, joita ei ole tarvetta säästää.

Tässä jälkiruokavinkki, joka sopii erityisesti pääsiäispöytään: ihanan vaniljainen panna cotta tarjoiltuna munankuoressa. Säästin kuoria useammalta päivältä (säästä myös munakenno, jotta saat kuoret pystyasentoon jähmettymään!), puhdistin ne hyvin ja kaadoin panna cotta -seoksen kuoriin jähmettymään. Kirpeät tyrnimarjat sopivat tämän jälkiruoan kaveriksi sekä maultaan, väriltään että muodoltaan.

Muita munankuorista tarjoiltavia jälkkäreitä voisivat olla Sydänmerkki-resepteistä löytyvät piimävanukas tai karpalovaahto.

Mitä muuta keväistä tekemistä voisi keksiä kotioloissa? Kokeile vaikka kasvattaa erilaisia maukkaita versoja. Vinkit siihen löytyvät vanhasta postauksestani: Kevättä pöydässä.

Kurkkaa myös postaus Ideoita pääsiäispöytään.