selected site: consumers
other site url: https://ammattilaiset.sydanmerkki.fi/
Satokauden kvinoasalaatti

Satokauden kvinoasalaatti

Kvinoa-kasvissalaatti

Kvinoasalaatti on vakiovieras keittiössäni – ja eväsrasiassani. Ruokaisa salaatti pitää hyvin nälkää, sillä kvinoassa on runsaasti proteiinia, ja on helppo pakata mukaan töihin tai retkelle.

Latasin salaatin täyteen satokauden kasviksia. Juuri niitä, joita kaapissa sattui olemaan. Lohko suippokaalia, makeaa suippupaprikaa, kirsikkatomaatteja, yrttejä ja lähiniityltä napatun ruiskaunokin kukkia.

Ripaus suolaa ja mustapippuria sekä loraus sitruunamehua ja oliiviöljyä toimivat mausteina. Halutessaan mukaan voi laittaa hiemanchilikastiketta tai tuoretta chiliä. Tietysti sekaan sopii myös muut mausteet, vaikkapa savupaprika tai juustokumina.

Tämänkaltainen salaatti on mainio myös siinä mielessä, että tarkkaa reseptiä ei tarvita – suu kertoo kyllä suhteet. Pari sääntöä on kuitenkin hyvä pitää mielessä: Älä laita liikaa suolaa ja laita riittävästi happoa. Sekin on hyvä muistaa, että pikkuruinen ripaus sokeria (tai hunajaa) tekee usein ihmeitä ruoan makutasapainolle.

RESEPTI

neljälle lisäkkeeksi, kahdelle pieneksi lounaaksi

1 dl kvinoaa

reilusti kasviksia (esim. kaalia, tomaattia, kurkkua, paprikaa)

iso kourallinen yrttejä (esim. lehtipersilja ja basilika)

hieman suolaa

hieman mustapippuria

1/2–1 sitruunan mehu

2–3 rkl oliiviöljyä

ripaus sokeria tarvittaessa

(srirachaa tai vastaavaa chilikastiketta)

Huuhtele kvinoa kuumalla vedellä huolellisesti. Näin kitkerä maku katoaa. Keitä kvinoa ohjeen mukaan.

Pilko kasvikset sopiviksi paloiksi. Kaalin voit myös raastaa.

Hienonna yrtit.

Sekoita kasvikset, yrtit ja mausteet haalean tai kylmän kvinoa sekaan. Anna makujen tasaantua hetki ja säädä makua tarvittaessa. Viimeistele halutessasi syötävillä kukilla.


Kommentoi