selected site: consumers
other site url: https://ammattilaiset.sydanmerkki.fi/
Ruokavaliosuuntaukset osa 8365: Kasvirasvattomuus

Ruokavaliosuuntaukset osa 8365: Kasvirasvattomuus

Vierestä nähtyä: Asiakas tiedusteli taannoin kahvilan tiskillä, onko heidän viinerinsä leivottu voihin. Ajattelin itsekseni, että siinäpä valveutunut kuluttaja, joka haluaa alentaa kohonneita kolesterolitasojaan. Ravitsemusviestintä on siis mennyt perille ja kansa alkaa erottaa tiedon humpuukista! Mitä vielä. Asiakas jatkoi siihen, että kysyy, koska ei voi syödä kasvirasvoja. En ole voinut välttyä lisäaineettomuustrendiltä tai lisätyn sokerin totaalivälttelyltä, mutta kasvirasvaton dieetti oli täysin uusi tuttavuus, johon en ole aiemmin törmännyt. Tällainen on kasvirasvaton ruokavalio:

  1. Dieettiin ei sisälly kasvirasvapohjaisia levitteitä, rypsiöljyä, oliiviöljyä, avokadoa eikä pähkinöitä tai siemeniä, mutta ei myöskään esimerkiksi viljoja tai palkokasveja, jotka nekin sisältävät rasvaa. Kaurassa rasvaa on jopa 7 prosenttia. Tomaatissakin on rasvaa 0,3 prosenttia, joten sekin taitaa jäädä ulkopuolelle. Sen sijaan kasvirasvattomuusdieetin rasva on peräisin voista, maidon ja lihan rasvasta.
  2. Kasvirasvat ovat pahasta myös satunnaisesti, esimerkiksi viinerin muodossa nautittuna. Edes juhlissa tai kun muuta ei ole tarjolla, niitä ei saa syödä, sillä ne tuhoavat ruokavalion kokonaisuuden.
  3. Valkoiset jauhot ja lisättyä sokeri (esim. viinerissä) ovat kuitenkin ok eikä niistä tarvitse kieltäytyä. Kasvirasvojen negatiivinen vaikutus on sen sijaan niin suuri, että niitä on vältettävä joka tilanteessa.
  4. Koska myyjä ei tiennyt, mihin rasvaan viineri oli leivottu, asiakas valitsi viinerin vierestä keksin. Kekseissä voi olla trans-rasvahappoja kovetetun kasviöljyn muodossa sekä palmuöljyä, mutta keksejä voi kyllä syödä kasvirasvattomuusdieetilläkin. Niiden ravintosisältöä ei ole tarpeen sen kummemmin selvittää.
Riisissäkin on jonkin verran rasvaa.

Muistetaan logiikka ja rentous syömisessä jatkossakin!

Keväisin tunnelmin

Laura


Kommentoi