Romanttiset omenaruusut ja itse tehty tarjoiluvati


Olen nähnyt viime aikoina monenlaisia itse tehtyjä hienoja tarjoiluastioita - lähinnä kerrosvateja, joita on koottu niin eriparisista lautasista kuin vanhoista kakkuvuoista. Monikerroksiset astiat vievät aika paljon tilaa keittiön kaapissa (elleivät ole purettavaa mallia), joten suunnittelin meille hyvin yksinkertaisen ja matalan version.



Monen kaapin perältä löytyy varmasti joku turha pieni kippo tai kuppi, ruukku, juomalasi tai vaikka kynttilänjalka, sekä vanha pariton lautanen, tarjotin tai vuoka tähän tarkoitukseen. Jollei löydy, niin kierrätyskeskukset ja kirpputorit ovat pullollaan astioita, joita saa ottaa jopa ilmaiseksi. Omani maksoivat alle pari euroa, pieni valkoinen kukkaruukku ja mintunvihreä ruokalautanen. Kannattaa toki valita yksittäiskappaleita, ettei mene pilaamaan jonkun toisen astiasarjalöytöjä.

Lisäksi tarvitaan vahvaa liimaa, tässä tapauksessa keramiikalle sopivaa. Astioiden pinnat puhdistetaan hyvin ja sitten osat vain liimataan yhteen ja annetaan liiman kuivua rauhassa ohjeen mukaan.

Tuollainen korotettu tarjoiluastia tuo pöytään heti erilaista, juhlavampaa, tunnelmaa ja vapauttaa myös lisätilaa muille astioille pienessä pöydässä.




Voitaikinasta ja omenaviipaleista pyöräytetyt ruusun näköiset leivonnaiset olivat tässä vähän aikaa sitten oikea hitti, joten piti minunkin kokeilla. Olipa tosi helppoa, ja miten näyttävän näköisiä! Kokeilin omenaruusujen muotoilua myös piirakkaan, siitäkin tuli kiva. Ohjeita näihin löytää helposti hakemalla vaikka sanalla 'omenaruusut' tai 'apple roses'.