Puolukkavaahto

Upeaa syyskuuta täältä meren ääreltä!

Syyspäiviäni piristämään saapui yllätys kirjan muodossa, kun postilaatikkoon kolahti uusi Kaikkea hyvää -ruokakirja. Kirja sisältää yli 80 ruokaohjetta, jotka ovat kasvispainotteisia, maukkaita ja terveellisiä. 200 sivun verran kaikkea hyvää on ruokakirja meille, jotka etsimme hyvää reseptiikkaa ja sesonkitietoa.

Kirja tarjoilee inspiroivia ruokavinkkejä kauden raaka-aineista. Kirjan reseptien avulla on helppo tehdä pieniä terveystekoja joka päivä, kun erilaiset kasvikset ja hedelmät löytävät tiensä lautasille. Terveellinen ruoka on oiva keino pitää itsestään ja lähimmistään huolta. Muutamalla pienellä keinolla voit muuttaa syömistäsi piirun verran parempaan suuntaan.

Kirjan kuvitus ja taitto on myös todella herkullisen houkutteleva. Minun ei tarvinnut kauaakaan selailla ennen kuin löysin ensimmäisen reseptin jota tahdoin kokeilla. Kirjasta löytyvä puolukkavaahto houkutteli kauniilla ulkonäöllään kuin myös sillä, että se kuulosti todella herkulliselta. Koska puolukat ovat nyt parhaimmillaan, suuntasin kotimetsään keräämään puolukoita reseptissä tarvittavan määrän.

Puolukkavaahto Kaikkea hyvää kirjan ohjeella

Ohje sisäsi vain vaivaiset viisi raaka-ainetta. Tehosekoitin hoiti kaiken työn, eikä aikaakaan, kun edessäni oli jo kulhollinen herkullisen vaaleanpunaista vaahtoa. Tarvinneeko sanoakaan, että se oli taivaallista lusikoitavaa.

Kaikkea hyvää kirjan ruokaohjeet ovat Satokausikalenterin ja Sydänmerkin yhteistyön herkullisia hedelmiä.

Lue kirjasta lisää >>tästä<< ja voit samalla tilata kirjan itsellesi!

Puolukkavaahto
Vain viiden raaka-aineksen jälkiruoka.


Vain 5 raaka-ainetta ja muutama minuutti, kun sinulla on jo käsissäsi ihana jälkiruoka.

Puolukkavaahto

  • 200 g puolukoita (tuore tai pakaste)
  • 1 dl marjamehua
  • 3/4-1 dl sokeria
  • 2 tl vaniljasokeria tai vaniljatanko
  • 2 kananmunanvalkuaista

Koristeluun

  • 1/2 dl puolukoita
  • tuoretta rosmariinia
  1. Mittaa puolukat monitoimikoneen kulhoon. Lisää mehu, sokeri ja vaniljasokeri. Jos käytät aitoa vaniljatankoa, leikkaa tanko pituussuunnassa halki ja kaavi vain siemenet kulhoon.
  2. Anna koneen käydä, kunnes puolukat ovat soseutuneet. Lisää valkuaiset ja vaahdota noin 2 minuuttia.
  3. Jaa vaahto jälkiruokakulhoihin. Koristele annokset puolukoilla ja halutessasi tuoreella rosmariinilla.
Puolukkavaahto

Vinkki!

Voit käyttää jälkiruokaan mitä tahansa happamia marjoja, kuten karpaloita tai herukoita.