Pääsiäiskranssi


Pääsimme aloittamaan mökkeilyn viime viikonloppuna, ja mökin tonttia siivoillessa keräsin samalla talven aikana maahan pudonneita koivunoksia. Niistä kiepautin kranssin kotiin päästyäni.


Tässä vinkkejä koivunoksakranssin tekoon:

Valitse ohuita ja taipuisia oksia, leikkaa liian paksut osat pois. Liota oksia saavissa tai tiskialtaassa vedessä pari tuntia, jolloin oksat pehmenevät mukavan taipuisiksi kranssin taivuttamista varten.

Kieputa oksia muutama kerrallaan vähän toistensa ympärille ja sido muutamasta kohdasta vahvalla langalla tai ohuella rautalangalla. Käännä ympyrän muotoon, kun pituutta on riittävästi. Tukevan pohjan saa kieputtamalla lankaa vielä tiukasti koko kranssin ympärille.

Linnunmunille tein erikseen pienen "pesän" koristeeksi. Helmihyasintit kiinnitin löyhästi langalla ja munankuoret kuumaliimalla.

Kranssinhan voi asetella myös keskelle ruokapöytää kaunistamaan pääsiäiskattausta, tai perinteisesti oveen.

Nuo viiriäisen munat ovat niin kauniita, että en juuri muita koristeita nyt kaipaakaan niiden, kranssin ja parin pajunoksan lisäksi.

Iloista pääsiäistä!