Paahdetut uudet perunat basilika-fetadipillä

Muistan kuinka itselleni oli jäänyt lapsuudesta jonkunlainen kammo uusiin perunoihin. Kun kesä tuli ja äiti kattoi pöytään perunat, nyrpistin nenääni ja kysyin, että eikö meillä ole tavallisia perunoita. Perunoihin oli minun mielestäni jätettävä ehdottomasti kuoret, kun ne keitettiin ja kuorittava vasta pöydässä. Varhaisperunoissahan sitä kuorta ei ollut ja maku oli mielestäni aivan kammottava. Taisin itse asiassa tykästyä uusiin perunoihin vasta aikuisuuden kynnyksellä.

Sittemmin ihastuin pikkalakaan. Pikkalaka on perunoiden keitinliemestä, voista ja ruohosipulisilpusta valmistettu dippi, johon keitettyjä uusia perunoita kastetaan. Täällä ruotsinkielisellä Pohjanmaalla on nyypäärona å pikkalaka ( uudet perunat ja pikkalaka ) perinne periytynyt isältä pojalle ja äidiltä tyttärelle. Vaikka pelkkä voikin on taivaallista uusien perunoiden päälle sipaistuna, niin jotain upeaa siinä pikkalakassa on, ja sitä tuleekin valmistettua lukemattomia kertoja kesässä. 

Toinen rakastamani, varhaisperunoista valmistettava herkku on ehdottomasti paahdetut uudet perunat. Perunoiden pinnalle lisätään hyvää oliiviöljyä, voita, valkosipulia ja sitruunan kuoriraastetta ja nostetaan uuniin paahtumaan kauniin kullanruskeiksi ja pehmeiksi.


Paahdettuja perunoita popsisi suuhunsa jo sellaisenaan, mutta yrttinen fetajuustodippi nostaa perunat aivan uusiin sfääreihin. Seuraksi voi grillata vaikka kanafileitä tai miedosti maustettua porsaan sisäfileetä.


Paahdetut uudet perunat basilika-fetadipillä

Paahdetut uudet perunat

4-6:lle

1 kg uusia perunoita
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl voita
1 valkosipulinkynsi, raasteena 
1/2 sitruunan kuoriraaste
sormisuolaa, maun mukaan


Basilika-fetajuustodippi

4-6:lle

Apetina classic 200 g fetajuustoa
150 g Creme Fraichea
1 dl basilikan lehtiä
1/2 valkosipulinkynsi, raasteena
mustapippuria myllystä, maun mukaan
suolaa tarvittaessa, maun mukaan

Paahdettujen perunoiden valmistus

1.Pese perunat huolellisesti. Nosta perunat uunin kestävään vuokaan ja öljyä kauttaaltaan. Raasta perunoiden pinnalle valkosipuli ja sitruunan keltaista kuoriosaa. Lisää pinnalle voinokareita ja ripottele päälle sormisuolaa.
2.Paahda perunoita uunin keskitasolla 220 asteessa kunnes perunat ovat kauniin ruskeita ja pehmenneet. Käännä perunoita paiston aikana kerran.

Valmista tällä välin basilika-fetajuustodippi.

Basilika-fetajuustodipin valmistus

1.Lisää kaikki ainekset sopivaan kulhoon ja aja sileäksi sauvasekoittimella. Jos sinulla ei ole sauvasekoitinta, voit hyvin käyttää myös haarukkaa seuraavasti.
Painele fetajuusto haarukalla rikki. Silppua basilikan lehdet hienoksi silpuksi ja lisää muiden ainesten kanssa fetajuuston sekaan. Sekoita tasaiseksi.