Mies pihdeissä, mitä tulilla? Kesän 2016 grillaustrendit

Kun keittiö siirtyy ulos, ottaa meillä ohjat mies, kaivaa vempaimensa esille, rapsuttaa ritilät puhtaaksi ja tarttuu pihteihin. Eikä vain meillä, vaan todennäköisesti myös teillä. Suomalaisissa perheissä grillaa nimittäin lähes poikkeuksetta mies. 


Siihen hehkuvan grillin ääreen kerääntyvät illan mittaan kaikki seurueen miehet, kuin modernille leirinuotiolle. Isäntä tiukasti pihdeissä, ympärillä neuvonantajat neuvoa-antavineen. Käsissään kaikki aika maailmassa, koska mikään vaiva ei ole liioiteltua, kun tavoitellaan täydellisiä ribsejä. 

Jos katsotaan kylmästi myyntilukuja, suomalainen mies pistää grilliin kassleria ja broilerin fileetä, mutta esimerkiksi juuri ribsit, tomahawkit ja muut luulliset lihat kuuluvat kesän nousijoihin. Myös broilerista valitaan fileen sijaan yhä useammin luullisia osia. Grillaamisen trendit voi tiivistää neljään sanaan: Vähän parempaa - kasviksia unohtamatta. Keräsin listauksen siitä, mitä intomieliset grillaajat laittavat tulille tänä kesänä.


Pizza. Italialaisia laatutuotteita myyvä ystäväni kertoi myyneensä pienestä liikkeestään muutamassa päivässä ennen juhannusta yli 100 kiloa 00-pizzajauhoja. Pizza tarvitsee korkean lämpötilan, joten kunnolla kuumaksi kuumennettu grilli yhdistettynä pizzakiveen on oikeastaan kotiuunia parempikin vaihtoehto pizzan valmistamiseen. Innokkaimmat muuraavat pihalle oman pizzauunin saadakseen mahdollisimman autenttisen lopputuloksen.

Rubit eli pintamausteet. Marinoiminen on klassinen tapa maustaa lihaa, mutta tänä kesänä lihan pintaan hierotaan kuivamausteita. Oman rub-baarinsa avasi lihatiskien yhteyteen myös Stockmann. 70-80-luvun grillikylkilapsuuden kasvattama vaipuu nostalgiaan, vaikka mausteseosten ote onkin nyt astetta modernimpi.

Luulliset lihat ja hidas kypsentäminen. Nämä kaksi trendiä ovat erottamattomia, sillä edulliset, luulliset ruhonosat vaativat hellää ja hidasta kypsentämistä. Liha keitetään tai kypsennetään uunissa etukäteen ja se saa vain loppusilauksen grillistä. Innokkaimmat kypsentävät lihan alusta loppuun grillissä epäsuorassa lämmössä tai smoukkaamalla ja käyttävät siihen parhaimmillaan puoli vuorokautta. Paina korvan taakse termi Texas BBQ, se on hitaan kypsennyksen nimeen vannovien uusi suosikki. 

Äyriäiset. Ruotsalaiset ovat ymmärtäneet perinteisesti grillatun hummerin päälle, mutta suomalaiset ovat vasta löytämässä nopeasti grillattavat äyriäiset. Hummerin sijaan nostetta ennustetaan matalamman kynnyksen äyriäisille kuten kampasimpukalle ja tiikeriravulle. 

Laatumakkarat. Ikisuosikki ei ole väistynyt, vaan päivitetty parempaan. Pääkaupunkiseudulla on useampikin pieni, laadukkaisiin raakamakkaroihin keskittynyt makkaratehdas ja marketeissakin myyntiään ovat kasvattaneet paljon lihaa sisältävät, mausteiset laatulenkit. 

Savustaminen. Joko perinteinen tai savuun vesihöyryä yhdistävä smoukkaaminen. Kalan ohella savua saavat myös mm. kasvikset, juustot ja äyriäiset. 

Kasvikset. Kesällä Suomi syö talvea terveellisemmin. Kasvikset kasvattavat reippaasti myyntiään ja ne päätyvät myös grilliin. Terveellinen ruoka on tämän hetken trendi ja kuumille hiilille nostetaan mm. salaatteja, kaaleja ja vesimelonia. Ruokaharrastajien grilleissä on tänä vuonna käännelty pimientos de padroneita. Pieniä, vihreitä paprikoita, joita syödään Espanjassa tapaksina. Nyt niitä on vihdoin alkanut saada myös kaupoista meillä. Usein ne myydään kauppanimellä grillipaprika.

****

Suolaa ja hunajaa -blogistani löydät ohjeet mm. suosikkiribseihini, maukkaisiin jalapeno-limemaisseihin sekä täydellisen pizzapohjan anatomian ja kesäisen kesäkurpitsapizzan.