Lomavinkit

Meillä lomaillaan tänä vuonna vasta elokuussa. Täytyy sanoa, että kunnon kesälomaa ei ole tullutkaan vietettyä muutamaan vuoteen. Tänä vuonna päätimme kuitenkin pitää jopa kolmen viikon loman. 

Silloin suuntaamme rapakon toiselle puolen Kaliforniaan, jossa ajattelimme lomailla roadtripin merkeissä. Kolmessa viikossa olisi tarkoitus ajaa San Franciscosta, Pacific coast highwayta alas, kohti Los Angelesia. Sieltä koukkaamme sisämaahan päin ja ajamme Las Vegasiin ja matkan varrelle osuviin aavikkokaupunkeihin. 
Hoover dam on nähtävien kohteiden listalla, sekä, jos aika antaa myötä, niin myös Grand Canyon. Aavikon pölyt ajattelimme huuhtoa joissain Palm Springin hotelleista. Sieltä hurautamme takaisin rannikolle, Meksikon rajalle, San Diegoon. Ajelemme rannikkotietä pitkin takaisin Los Angelesiin ja otamme kurssin taas kohti sisämaata ja Yosemiten kansallispuistoa. Jylhien maisemien jälkeen suuntaamme ehkä vielä jollekin Napa Valleyn viinitilalle ja sen jälkeen loman viimeisiksi päiviksi San Franciscoon, mistä lomamme alkoi. 

Matkan varrelle on merkittynä useita kohteita joissa olisi kiva ehtiä piipahtamaan. Myös muutama ”pakollinen” juttu on jo valmiiksi merkittynä. Mutta jotta loma ei menisi suorittamiseksi on matka muuten melko avoinna yllätyksille. Jos joku sivutie houkuttaa valtatietä enemmän, niin uskallamme kyllä poiketa reitiltä. 

Olemme ennenkin tehneet roadtrippejä täällä koto-Suomessa ja Euroopassa, jo silloin, kun lapset olivat pieniä. Se on tullut huomattua, tosin muulloinkin kuin pelkästään roadtripeillä, että jos odotukset ovat liian korkealla, kaikki menee usein pieleen. 

Pientä seikkailunhalua pitää löytyä ja kiristävä pipo pitäisi, ainakin aikuisten, jättää kotia. Lasten kanssa matkatessa voi useasti tulla yllätyksiä vastaan. Meillä on koettu matkoilla niin matkapahoinvointi, ruokamyrkytys, vesiroko(t), pienet tapaturmat, kuumeet ja flunssat. 
Ennakointi on joissain tapauksissa hyvä juttu. Itse en lähde enää matkaan ilman pientä ”enisapupakkausta” jossa on joitain tärkeimpiä juttuja juuri tuollaisten sattumusten varalle. 

LOMAVINKIT

Voisinkin jakaa tässä kanssanne tärkeimmät lomavinkkini matkalle:

-Lähde matkaan ilman sen suurempia ennakko-odotuksia
-Suunnittele loma etukäteen, ei kohteessa
-Jätä stressi kotia, älä ota sitä mukaan
-Ota mukaan seikkailumieltä
-Jätä kiristävä pipo kotiin
-Jätä (yritä ainakin) työt kotia

Jos tahdot lukea lisää meidän lomistamme, myös niistä ”ei niin onnistuneista”, niin niihin voit tutustua 
näistä:

Kun kaikki meni pieleen
Matka Italiaan

Yöllinen kana-caesar

Korkeasaari

Korkeasaari ja ruokailu

Extempore Dubain loma

Q&A Dubai