Lehtikaali-bataattikeitto

Kevättä kohti mennään kovaa. Sen huomaa ainakin lehtien "kesäksi kuntoon" ja "vielä ehdit kesäksi kuntoon" otsikoista. Nyt on aika rääkätä itseään ja vetää tiukkaa dieettiä, että kesäksi varmasti ehtii kuntoon. Tai ehkäpä ei sittenkään. 
Minäkin olen sortunut joskus nuorempana tähän ”kesävartalon” metsästykseen, mutta näin vanhempana ja hitusen jopa viisaampana, olen ymmärtänyt sen olevan ihan turhaa. Oli kesä taikka talvi, niin kohtuus kaikessa. 

Bikinivartalon metsästyksen ilon suon kenelle tahansa, mutta omalla kohdalla en enää viitsi ajatella tuolla tavoin, että jonain tiettynä vuodenaikana olisi suvaittavaa ja jopa optimaalista olla hiukan timmimpi. 
Kohtuus treenissä ja syömisessä on ollut itselle joskus haastavaa. On ollut aikoja, kun olen vetänyt liian kovaa, liian kauan ja kroppa on kärsinyt. Siksi sanonkin nyt vanhempana ja viisaampana, että se oman kehon kuuntelu on avainasemassa, kun mietitään tulevaa kevättä ja kesää. Onko mitään järkeä kituutta jollain tietyllä dieetillä tai tietyllä treeniohjelmalla kevääseen/kesään asti? Varsinkaan, jos sen jälkeen ei aiota tehdä muutoksia ruokavalioon tai liikkumiseen. 

Olen nähnyt monta hienoa laihdutustarinaa, kun muutamassa kuukaudessa on tehty uskomattomia tuloksia ja pudotettu parikymmentä kiloa. Mutta sitten muutaman kuukauden päästä ollaan taas takaisin lähtötilanteessa, kun dieetin jälkeen ei muuteta elämäntapoja, vaan mätetään ruokaa ja herkkuja taas vanhojen tottumusten mukaan ja jätetään liikunta. 
Sitten seuraavan uuden vuoden jälkeen aloitetaan taas uusi dieetti ja toistetaan sama. 
Joka kerta tulee ainakin itselle mieleen, että mitä järkeä tuossa on. 

Kohtuus, kohtuudessa pysyminen, niin liikunnassa ja syömisessä tuo itselle sen suurimman onnen. Vaikka kehoni ei ehkä tällä hetkellä ole ihan siinä kunnossa kuin sen soisin olevan, niin kuitenkin suurimman onnen tällä hetkellä tuo kohtuus. Kun voin ja saan liikkua ilman pakottavaa tarvetta siihen, että liikunnan pitäisi laihduttaa. Liikunta tuo minulle hyvän mielen ja plussaa on tietenkin se, että voin syödä ehkä hitusen enemmän, kun kulutan enemmän.


Ilman herkkupäiviä en osaisi elää, sillä en tahdo mielelläni kieltää itseltäni mitään. Mutta siinäkin on oma balanssinsa. Jos herkuttelen, niin sitä on kompensoitava muilla teoilla. Joko ruoalla tai liikunnalla.  Niihin päiviin, kun kompensoin herkuttelua ruoalla, sopii hyvin erilaiset kevyet, mutta ravitsevat keitot. Kuten esimerkiksi tämä lämmittävä ja ihanan värikäs lehtikaali-bataattikeitto.

Lehtikaali-bataattikeitto ei kaipaa seurakseen muuta. Vinkkinä kuitenkin todettakaan, että ei se huonommaksi muutu, jos päälle lisää hiukan paistettua chorizoa. 

Lehtikaali-bataattikeitto

n. 4:lle

1 punasipuli, kuutioituna
1 valkosipulinkynsi, murskattuna
2 rkl rypsiöljyä
1 punainen paprika, kuutioituna
1 keltainen paprika, kuutioituna
1 suuri bataatti, kuutioituna
2 tl currya
1/4 tl cayennepippuria tai maun mukaan
5 dl kanalientä
400 g tomaattimurskaa
100 g lehtikaalta,silputtuna
Mustapippuria, maun mukaan
suolaa, maun mukaan tarvittaessa

Lisäksi
n. 200 g Chorizoa, paistettuna

Valmistus
1.Kuullota sipulit pannulla pehmeiksi öljyssä. Lisää sen jälkeen pannulle kuutioidut paprikat ja bataatit. Kuullota vielä hetki. Lisää curry ja cayennepippuri ja sekoittele.
2.Kaada päälle kanaliemi ja tomaattimurska. Anna keiton porista miedolla lämmöllä noin 20 minuuttia, tai kunnes bataatit ovat pehmenneet.
3.Huuhtele lehtikaali huolellisesti. Lisää silputut lehtikaalit kattilaan. Anna keiton kiehua vielä noin viitisen minuuttia.
4.Paista sillä välin viipaloidut chorizot.
5.Mausta keitto mustapippurilla ja tarvittaessa oman maun mukaan suolalla.
6.Lisää chorizot keittoon tai tarjoile erikseen kulhossa, mistä jokainen syöjä voi lisätä niitä itse keiton päälle.