Lanttukeitto

Lanttukeitto

Lanttukeitto on kuin lempeä halaus: lämmin ja lohduttava. Se on helppo pakata mukaan retkelle termarissa, mutta yhtälailla keiton voi tarjoilla perintölautasilta juhlavan illallisen alkukeittona.

Keitto on vartissa valmis, kun pohjana käyttää kaupan valmista lanttusosetta – joulun aikaan sosetta ainakin saa liki kaikista kaupoista. Kovin montaa muuta raaka-ainetta ei tarvitakaan. Kaurakerma, suola, tilkka hunajaa ja pippuri riittävät yksinkertaisemmillaan. Mutta keitto tykkää myös, jos siihen lorauttaa hieman valkoviiniä hapoksi. Joskus maustan keiton myös pienellä määrällä kardemummaa.

RESEPTI

500 g lanttusosetta

2 dl kaurakermaa (tai ruokakermaa)

vettä tai kasvislientä tarvittaessa

suolaa

mustapippuria

hieman hunajaa

hieman valkoviiniä

Laita lanttusose ja kaurakerma kattilaan. Lisää kasvislientä tai vettä, jotta koostumuksesta tulee sopiva.

Keitä hetki ja mausta suolalla, pippurilla ja hunajalla sekä halutessasi valkoviinillä. Voit myös kokeilla esimerkiksi kardemummaa keiton mausteena.