Keväinen asetelma

Ota varaslähtö kevääseen, ja tuo puutarhan ihanimmat keväänmerkit sisälle ihasteltavaksi. Asetelmasta voi tehdä hyvin yksinkertaisen pieneen lasipurkkiin, tai vaikka kuinka näyttävän isompaan astiaan tai jopa terraarioon.

Oman asetelmani tein helmihyasinteista ja hurmaavista villitulppaneista, joita löytyi puutarhaliikkeestä. Omasta puutarhasta löytyi muutama sopiva kivi pitämään kasveja sopivasti paikoillaan.

Irrota sipulit juurineen varovasti multapaakusta, ja asettele ne valitsemaasi astiaan. Kukkien sekaan voi sijoitella somisteeksi vielä tuulen katkomia oksia, sammalta, varpuja, kiviä, hiekkaa, käpyjä - vain mielikuvitus on rajana. Muista kuitenkin, että monia kasveja saa kerätä vain maanomistajan luvalla. Kukka-asetelma säilyy silmänilona pitempään, kun sen laittaa yöksi viileään paikkaan.

Ystäväni kysyi minulta äskettäin, että miten jaksan aina syödä salaattia. Se on kyllä totta, että salaatti on lempiruokaani, mutta sitähän voi valmistaa niin vaihtelevista aineksista, että mielestäni siihen on mahdotonta kyllästyä. Kevättalveen sopii vaikkapa tämä Sydänmerkin resepteistä löytyvä voimasalaatti ja kastike, joita voi tietysti tuunata oman maun ja ruokavalion mukaan.

Iloa ja voimaa keväänodotukseen!