Kasvisminestronekeitto


Arki on pyhäputken jälkeen taas koittanut. Koulut ovat heränneet talvinokosilta, eikä kohta kukaan muista lomalla olleenkaan. Arki näkyy myös keittiössä. Aikaa ruoanlaittoon on hintsusti, ideoita ehkä vielä vähemmän. Talven arkiruokien on hyvä täyttää myös sellaisia erityistehtäviä, joita kesäruoilta ei vaadita: ulkona olevan jatkuvan musta-valkoelokuvan vastapainoksi kaivataan värejä ja ruoan täytyy lämmittää perimmäisetkin solunsopukan.

(Myönnetään, joskus kesälläkin kaipaa lämmittäviä ruokia, mutta ei mennä nyt siihen. Kesäsää-analyysit ovat luku sinänsä.)

Yksi loistava keino – ja keitto – arkiruokahaasteen ratkaisemiseksi on minestrone. Keitto on samaan aikaan kevyt ja tuhti, värikäs ja lämmittävä. Se valmistuu tarvittaessa nopeastikin, mutta toisaalta kestää myös lämmitystä. Maut vain paranevat ja tasaantuvat, kun keittoa lämmittää seuraavana päivänä. Jos tuplaat annoksen, saat keittoa ainakin kahdelle arkipäivälle. Helpottaa ruokarytmin tahdissa pysymistä huomattavasti, kun ruoka on valmiina odottamassa. Voit halutessasi laittaa pastan keittoon vasta sitä lämmitettäessä, silloin saat ne sopivan al denteksi.


RESEPTI

Kasvisminestronekeitto

4–6 annosta

1 sipuli

1 valkosipulinkynsi

1 iso porkkana

1–2 lehtisellerin vartta

3 rkl rypsiöljyä

8 dl kasvislientä

1 prk (400 g) tomaattimurskaa

1 prk (noin 300 g) kidneypapuja valutettuna

noin 2 dl kuivapastaa 

noin 2 tl sokeria tai hunajaa

rouhaisu mustapippuria

tarvittaessa ripaus suolaa (riippuen kasvisliemen suolaisuudesta)

(tuoretta persiljaa)

Kuori sipuli, porkkana ja valkosipulinkynsi. Hienonna kaikki kasvikset mahdollisimman pieneksi silpuksi. 

Kaada öljy kattilaan ja kuullota kasvissilppua pienellä lämmöllä noin 20 minuuttia, mielellään pidempäänkin. Lisää kasvisliemi, tomaattimurska, pavut ja pasta. Keitä kunnes pasta on kypsää. Mausta sokerilla ja mustapippurilla. Maista suola ja lisää sitä tarvittaessa pieni ripaus.

_____