Ilo irti voikukasta

Myös Käy pöytään -blogissa ollaan hortoiltu tällä viikolla. Olen ollut kiinnostunut villiruoista ennenkin, mutta melko pintaraapaisuksi oma hortoiluni on jäänyt. Eniten olen käyttänyt nokkosta, josta olen tehnyt keittoa, lettuja, sipsejä ja smoothieita. Syötäviä kukkia olen käyttänyt salaattien ja kakkujen koristeluun.

Tällä kertaa päätin tutustua voikukkaan. Löysin kasvista seuraavanlaista tietoa: Voikukan lehdet sisältävät noin kolminkertaisen määrän miltei kaikkia ravinteita muihin salaattikasveihin verrattuna. Erityisesti C- ja A-vitamiineja sekä kalsiumia ja rautaa voikukassa on runsaasti. Nitraatteja voikukka sisältää vähemmän kuin viljellyt salaatit, sillä se ei ole nitraattien kerääjä.

Käytin lehtiä ja kukkia kahteen erilaiseen salaattiin ja voileivän päälle, sekä tein nupuista kapriksen tapaisia herkkuja.

Netistä löytyy kyllä todella paljon muitakin käyttötapoja ja ruokaohjeita - esimerksiksi voikukkasiirapit, friteeratut kukat, hillot, erilaiset rohdot ja kauneudenhoitotuotteet, leivonnaiset, keitot, muhennokset, munakkaat, juomat (viini, sima, kalja, kahvinkorvike) ym. ym.

Kerää puhtaasta paikasta pienimpiä ja sileälaitaisimpia lehtiä, joissa ei ole kitkerää makua. Nupuista kannattaa kerätä nuorimmat ja pienimmät. Avonaisten kukkien voi antaa lepäillä hetken pöydällä tai lautasella ennen käyttöä, jotta ötökät kömpivät ulos terälehtien seasta. Kukista kannattaa leikata pois vihreä kitkerä kanta. Esimerkiksi simppelin juustokakun päällä pari keltaista kukkaa koristeena sellaisenaan ovat kauniita, tai voit ripotella kakun päälle keltaisia irtonaisia terälehtiä.

Minun mielestäni voikukan kylkeen sopivat vahvat maut, kuten valkosipuli, chili, pippuri, etikka ja hunaja. Myös vahvan makuiset juustot ovat hyvä pari voikukalle. Kannattaa testailla rohkeasti!


Voikukka-avokadosalaatti

Aurinkokuivattua tomaattia
T
uoreita sileälaitaisia voikukanlehtiä
A
vokadoa
Kotijuustoa
Auringonkukansiemeniä
B
alsamicoa
Ö
ljyä
M
ustapippuria myllystä

Sekoita öljy, balsamico ja mustapippuri laakeassa vadissa. Lisää kaikki muut aineet pilkottuna ja sekoita niin, että ne saavat öljy-balsamicokylvyn. Tarjoile ruis- tai tattarileivän kanssa.



Kesäkurpitsa-voikukkasalaatti

Kesäkurpitsaa
Voikukan terälehtiä
Punasipulia
Valkosipulia
Tuoretta punaista chiliä
Viinietikkaa
Hunajaa
Kermaviilia tai ranskankermaa
Suolaa, pippuria

Suikaloi kesäkurpista juliennekuorijalla tai raasta karkeaksi raasteeksi. Sisimmän pehmeän siemenosan voi leikata mukaan pieniksi kuutioiksi. Leikkaa voikukan kukista vihreät kantaosat pois. Pilko punasipuli, ja sekoita kaikki ainekset yhteen.


Voikukkakaprikset

2 dl pieniä voikukannuppuja
1–1,5 dl etikkaa tai vaaleaa balsamicoa
1 rkl hunajaa
suolaa

Kerää pienimpiä nuppuja pari desiä. Laita kattilaan 5 dl vettä ja mausta suolalla. Kuumenna kiehuvaksi ja lisää nuput minuutiksi. Kaada vesi pois ja jäähdytä.

Sekoita etikka ja hunaja. Voit kiehauttaa etikan, jotta saat siitä hieman miedompaa. Laita keitetyt nuput lasipurkkiin ja kaada etikkaliemi päälle.

Anna maustua jääkaapissa vähintään vuorokauden. Käytä kapriksien tapaan perunasalaatissa, kalan mausteena ja salaatissa.