Aasialainen nuudelikeitto

Aasialainen nuudelikeitto

Helpot ja nopeasti valmistuvat keitot ovat täydellisiä kesäpäivän ruokia: Ne ovat samaan aikaan riittävän kevyitä lämpimiin päiviin ja riittävän tuhteja pilvisten päivien lounaaksi. Ja kun kasviksia vaihtelee satokauden mukaan, sopii keitto syötäväksi mihin vuodenaikaan tahansa.

Kirkas liemi on raikas ja se saa mausteisuutta inkivääristä, sitruunaruohosta ja tilkasta kalakastiketta. Pöytään voi kattaa lisäksi limetin lohkoja tai -viipaleita, jotka tuovat keittoon kirpeää hapokkuutta.

Vermisellien eli aivan ohuen ohuiden riisinuudeleiden lisäksi laitoin keittoon mehevää kanaa, joka sai kypsyä keiton liemessä imien samalla täydellisiä aasialaisia makuja.

Lautaselle en malttanut olla laittamassa kaikkea raikasta: ohueksi siivutettuja retiisejä, minttua, korianteria, limeviipaleita sekä samettikukan terälehtiä. Vähemmälläkin pärjää, mutta jotain rapeaa kasvista ja tuoretta korianteria, lehtipersiljaa tai minttua kannattaa ehdottomasti kokeilla.

RESEPTI

2–3 annosta

8 dl vettä

1 kasvisliemikuutio

1–2 rkl thaimaalaista kalakastiketta

3x3 cm pala tuoretta inkivääriä viipaleina

1 sitruunaruoho paloiteltuna

muutama kaffirlimetin lehti

noin 200 g broilerin filettä

noin 100 g riisivermiselliä

tuoretta chiliä

retiisiä tai muuta rapeaa kasvista

limen lohkoja tai - viipaleita

tuoretta korianteri ja/tai minttua

Kuumenna kattilassa vesi ja lisää veteen kasvisliemikuutio.

Lisää liemeen kalakastike, inkivääri, sitruunaruoho ja kaffirlimetin lehdet. Muista, että sitruunaruoho antaa enemmän makua, kun sitä vähän painaa kasaan esimerkiksi veitsen lappeella.

Lisää myös broileri sopivina paloina. Anna keiton kiehua hiljalleen noin 10 minuuttia. Maista lientä ja säädä tarvittaessa makua. Lisää nuudelit ja ota pois hellalta. Kuuma liemi pehmentää nuudelit.

Annostele lautasille ja laita päälle viipaloituja kasviksia, limeä, yrttejä sekä tuoretta chiliä renkaina tai silppuna.