Klassikon uusi ilme: Caprese-salaatti parsalla ja yrttiöljyllä


Klassikoiden tuunaaminen on aina vähän arveluttavaa. Tarvitseeko ehjää korjata? Voiko täydellinen olla enää täydellisempi? 

Insalata Caprese eli italialainen salaatti, jossa kypsät tomaatit, kermainen mozzarella ja tuore basilika muodostavat liki pyhän kolmikon, on sellaisenaan upea ruoka. Yksi parhaista salaateista ikinä. Pistin kuitenkin vähän lisää vihreyttä lautaselle ja paahdoin salaatin joukkoon nipun parsaa, kevään maukkainta vihannesta. Viimeistelin salaatin tuoreesta basilikasta tehdyllä yrttiöljyllä. Joskus klassikotkin tykkäävät tuunaamisesta!

Reseptien muokkaaminen, uusien kulmien hiominen ja tämänkaltainen klassikkoruokien hellävarainen ravistelu kuuluvat niihin asioihin, jotka tuottavat minulle tavattomasti iloa. Usein kyse on pienistä asioista, kahden asian yhdistämisestä tai yhden raaka-aineen lissämisestä tai vaihtamisesta. Niinhän se usein elämässä muutenkin on: pienet muutokset tekevät ihmeitä. 


RESEPTI

noin kuudelle


1 ruukku jääsalaattia tai muuta rapeaa salaattia

1 rasia kirsikkatomaatteja

1 pallo mozzarellajuustoa

1 nippu tuoretta vihreää parsaa (+ 1 rkl öljyä + hyppysellinen suolaa)


kastike

1 ruukku basilikaa

noin 1/2 dl oliiviöljyä tai rypsiöljyä

1–2 tl valkoviinietikkaa

noin 1/4 tl suolaa

noin 1 tl hunajaa


Kuumenna uuni 200 asteeseen. Taita parsojen tyvestä puumainen osa pois, kuori parsat vain tarvittaessa. Sivele parsat öljyllä ja ripottele päälle pieni määrä suolaa. Paahda parsoja noin 7–10 minuuttia eli kunnes ne ovat sopivan napakoita. 

Revi salaatti vadille. Puolita kirsikkatomaatit ja revi myös mozzarella salaatin päälle. Nosta myös parsat salaattiin.

Säästä muutama basilikan lehti koristeluun. Surauta kastike tehosekoittimessa tai kapeassa kulhossa sauvasekoittimella. Valuta yrttiöljy salaatin päälle. Osan kastikkeesta voit tarjota erikseen.

_____